22.06.2007 03:07 GMT+2 (47.433,19.261)

Weather UndergroundMyrsky*

Pääsimme Budapestissa koneeseen aikataulun mukaisesti 18:20. Kone vaan ei lähtenyt liikeelle, vaan kolmen vartin kuluttua meille kerrottiin, että myrskyn vuoksi Bratislavan koneet laskeutuvat Budapestiin, mistä syystä ilmatilassa on niin paljon ruuhkaa, että ei päästä lähtemään. Parin tunnin kuluttua taivaanranta synkkeni, tuli ensin kova tuuli, sitten kova sade ja lopuksi kova ukkosmyrsky. Istuimme koneessa kentällä melkein täydet 5 tuntia ennen lähtöä. Helsinkiin saavuimme ennakoidun iltakymmenen sijaan puoli kolmelta aamulla.

21.06.2007 14:10 GMT+2 (45.7314,16.0593)

Weather UndergroundZagreb*

Torstaiaamuna heräsimme 4:45. Söimme ja joimme hiukan ja ehdimme hyvissä ajoin 5:30 bussiin lentokentälle. Koska nousimme bussiin ennen kuljettajaa, lippuja ei olisi ollut pakko ostaa. Onneksi ostettiin, sillä myös lipuntarkastajat olivat aamuvirkkuja.

Kentällä Croatian Airlinesin tiski oli auki jo ennen kuutta. Saimme liput ja pääsimme koneeseen.

Pääsimme Zagrebin kentältä lentokenttäbussilla linja-autoasemalle ja sieltä ratikalla keskustaan. Kiertelimme hiukan kaupunkia kävellen ja löysimme nettikahvilan, joka mainosti langatonta nettiyhteyttä. Eipä toiminut sekään.

Harrastimme hetken ikkunashoppailua ja palasimme lentokentälle. Lopun paikallisen valuutan tuhlaaminen oli hankalaa tax freen heikon valikoiman ja lentoliikenteen nesterajoitusten vuoksi.

Keski-Euroopassa aamulla riehuneen myrskyn vuoksi lähes kaikki lennot olivat myöhässä. Meidänkin lentomme Budapestiin lähti 35 minuuttia aikataulusta myöhässä.

20.06.2007 22:17 GMT+2 (43.52,16.252)

Weather UndergroundTrogir*

Saavuimme Trogiriin ja yritimme löytää majapaikkaa, johon Samuel oli saanut saksankielisen yhteyden bussimatkan bosnialaisessa taukopaikassa. Kiersimme pienen kierroksen ja kirjauduimme sisään majataloon, joka luultavasti oli juuri etsimämme.

Kävimme vanhassa kaupungissa syömässä varsin runsaan lihalautasen ja kävelemässä. Näimme linnoitusraunion ja kivan puiston. Olisi löytynyt langaton internet, mutta salauksella, jota Palm ei osannut. Ostimme torilta aamiaishedelmiä.

Vähän ennen kahdeksaa rupesimme pohtimaan, miten saamme seuraavana aamuna seitsemältä lähtevän lentomme liput lentokentältä. Croatia Airlinesin palvelunumeroon pääsi jonoon, mutta puhelu katkesi kahdeksalta palveluajan päättyessä. Erilaisia muita yhteystietoja selviteltiin kissojen ja koirien kanssa, kunnes majapaikkamme isäntäväki onnistui kroatiaksi selvittämään, että toimisto lentokentällä aukeaa kuudelta.

20.06.2007 13:23 GMT+2 (43.52,16.252)

Weather UndergroundTakaisin pohjoiseen*

Aamulla saimme Silvalta ilmaisen kyydin bussiasemalle. Asemalta lähtevien bussien aikataulut eivät ihan täsmänneet netistä löydettyjen kanssa. Otimme liput Trogiriin ja soitimme etukäteen katsomamme asunnon varausnumeroon. Sieltä vastasi täti, jonka kanssa Katja yritti puhua englantia ja espanjaa ja Samuel saksaa. Huonolla menestyksellä.

Sää on suosinut meitä koko matkan. Joka päivä on ollut hellettä ja aurinko on paistanut lähes pilvettömältä taivaalta. Tämänpäiväinen 37 astetta rupesi bussimatkalla jo tuntumaan turhankin lämpimältä.

19.06.2007 22:45 GMT+2 (42.6570,18.0706)

Weather UndergroundDubrovnik*

Kiertelimme Dubrovnikin vanhaa kaupunkia pitkään. Varsinaisista nähtävyyksistä menimme sisään vain fransiskaaniluostariin, jossa on maailman vanhin apteekki, sekä sotakuvanäyttelyyn. Isoilla kaduilla oli kaikkialla paljon turistilaumoja ja niitä houkuttelevia shoppeja, mutta pieniä kujia kierrellessä tuntui, että kaupungissa on myös ihan oikeita asukkaita ja oikeaa pientä elämää.

Tarkastimme sähköpostit nettikahviossa, söimme keskusaukiolla erinomaiset sandwichit ja ostimme jäätelökioskista jäätelöt myyjältä, joka puhui hiukan suomea. Nettikahvioita on paljonkin, mutta ne eivät osaa tarjota Wi-Fi-verkkojaan vierailijoille. Palmiin kirjoitettuja blogiviestejä ei oikein saa nettiin.

Vanhan kaupungin muurien ulkopuolella oli vielä pieni linnoitus, jonne oli kartan kanssakin vaikea löytää. Saimme kiertää sitä ihan rauhassa kahden kesken.

Palasimme asunnollemme bussilla ja otimme pienet päiväunet.

Söimme illalliseksi tonnikalaa ja kävimme läheisen hotellin aulassa surffaamassa kuljetuksia ja majoitusta seuraavaksi päiväksi.

19.06.2007 00:23 GMT+2 (42.6570,18.0706)

Weather UndergroundSilva*

Ensimmäisen yön Silvan luona vietimme samassa asunnossa kahden vanhemman amerikkalaisnaisen kanssa. Tädit olivat olleet purjehtimassa pitkin saaria kahden viikon ajan.

Kävimme pizzalla sekä supermarketissa ruokaostoksilla; kävelimme takaisin rantaa pitkin ja istuimme iltaa isolla parvekkeellamme maisemasta nauttien. Auringon laskettua kävimme vielä kävelemässä lähistöllä ja maistoimme paikallista grappaa puiston terassilla.

Aamulla kuudelta amerikkalaistädit lähtivät ja hulppea asunto jäi kokonaan meidän käyttöömme. Nukuimme pitkään, söimme aamiaista ja lähdimme vanhaan kaupunkiin.

18.06.2007 17:30 GMT+2 (42.6570,18.0706)

Weather UndergroundBussimatka*

Aamulla heräsimme varhain ehtiäksemme 8:10 katamaraanilla Splitiin. (Satamassa sai taas hätistellä majapaikkaa tarjoavia mummeleita.) Jatkoimme bussilla Dubrovnikiin. Bussi kulki kapeaa ja kiemurtelevaa rantatietä ihan meren vieressä. Näköalat olivat ajoittain huimia. Matka kesti noin 5 tuntia; välillä pidettiin kaksi noin vartin taukoa. Meiltä tarkastettiin passitkin, kun matka kulki Bosnia Herzegovinan halki.

Jäädessämme pois bussista Dubrovnikissa päällemme hyökkäsi taas pieni armeija asuntoa tarjoavia mummoja. Katja soitti kuitenkin Lonely Planetin suosittelemaan Apartments Silva Kusjanovciin, josta Silva lupasi tulla noutamaan meitä 10 minuutin kuluttua. Puolen tunnin päästä kyytimme jo saapuikin.

Silvan huoneistoissa on loistava merinäköala ja siisti ympäristö. Vanhaan kaupunkiin on matkaa, mutta bussi kulkee 10 minuutin välein. Matkalla asunnolle Silva näytti meille bussipysäkin, ostoskeskuksen, turisti-infon ja pari hyvää ravintolaa. Perille saavuttuamme hän lupasi vielä kyyditä meidät minne tahansa kaupungissa, jos emme jäisi hänen luokseen.

17.06.2007 20:36 GMT+2 (43.172192,16.442019)

Weather UndergroundHvar*

Aamulla kiipesimme saaren linnoitukseen, joka on joitakin satoja metrejä kaupungin yläpuolella. Sieltä oli hyvät näkymät kaupunkiin ja merelle. Kuljeskelimme myös pitkin rantaa ja loikoilimme hetken auringossa.

Söimme illallista Luna-nimisen ravintolan kattoterassilla. Sekä ruoka että palvelu olivat erinomaisia. Varasimme samalla edulliset lennot Splitistä Zagrebiin torstaiaamuksi. Kävimme vielä pienellä kävelyllä ja palasimme asunnolle pakkaamaan tavaroita.

17.06.2007 00:43 GMT+2 (43.172192,16.442019)

Weather UndergroundLauantai-ilta*

Kaupungin keskustassa oli useita kivoja ravintoloita, ja meillä meni hetki valita niistä mieluisin. Söimme kalaa kapealle kujalle katetun pöydän ääressä.

Illallisen jälkeen kävimme puolisattumalta maistelemassa paikallisia viinejä hienoista isoista laseista hienossa pienessä paikassa. Nautimme vielä mojitot yömyssyiksi trendikkäässä rappusille järjestetyssä drinkkibaarissa.

16.06.2007 19:52 GMT+2 (43.172192,16.442019)

Weather UndergroundVilla Sandra*

Hvarilta varaamamme asunnon palveluihin kuului ilmainen kuljetus satamasta. Saavuttuamme satamaan katamaraanilla vastassa olevat mummelit tarjosivat meille useita asuntoja. Meitä lähestyi myös nuori tyttö, joka kysyi etsimmekö Villa Sandra apartmentsia. Kuljetus tarkoitti, että tyttö johdatti meidät muutaman minuutin matkan pitkin kapeita kujia majapaikkaamme.

Asuntomme oli siisti ja tilava kattohuoneisto, josta oli hienot näköalat. Kävimme marketissa ostoksilla ja valmistauduimme lauantai-iltaan.

16.06.2007 16:24 GMT+2 (43.5020,16.4412)

Weather UndergroundSplit*

Lauantaiaamuna heräsimme ennen seitsemää. Aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Splitiä. GPS-navigaattori ajatti meitä moottoritien sijaan pienempiä reittejä, mikä oli maisemien kannalta ihan kiva.

Nopeusrajoitukset eivät olleet navigaattorissa ihan kunnossa, mistä syystä se aika-ajoin huomautteli närkästyneesti ylinopeudesta. Kaikkia teitä opas ei tuntenut, ja pari kertaa se yritti Splitin keskustassa ajattaa väärään suuntaan yksisuuntaista katua. Muuten vallan näppärä vehje.

Splitissä surffasimme netistä jatkosuunnitelmia, varasimme seuraaviksi pariksi yöksi asunnon Hvarin saarelta ja palautimme auton.

Söimme välipalat hienolla terassilla ja kävelimme hiukan keskustan torilla ja linna-alueella.

16.06.2007 00:08 GMT+2 (44.8803,15.6272)

Weather UndergroundPlitvice*

Aamiaisen jälkeen kävelimme alas rantaan. Maksoimme kansallispuiston pääsymaksut ja lähdimme kiertelemään järviä.

Puistossa kulkee puurimoista tehtyjä polkuja, joiden lisäksi siirtymiseen voi käyttää busseja ja lauttoja. Valmiiksi suunniteltujen kierrosten sijaan kuljimme omia reittejämme poiketen aika ajoin rauhallisemmille poluille.

Vesi järvissä oli kirkasta ja heijasteli kaikkia vihreän sävyjä. Järvien välillä oli lukemattomia isoja ja pieniä putouksia. Suurin oli 78 m korkea.

Viihdyimme puistossa yli 6 tuntia. Söimme illallista ravintolassa hotellin lähellä ja kävimme drinkeillä viereisessä hotellissa.

15.06.2007 01:30 GMT+2 (44.8803,15.6272)

Weather UndergroundAutoilua*

Lento Zagrebiin oli vajaan tunnin nykäisy puolityhjällä Fokker 70:llä. Katja oli vastassa lentokentällä. Saimme National Rentalista punaisen Ford Focuksen.

Viritimme hetken ajettuamme Laurilta lainatun GPS-navigaattorin opastamaan, ja pienistä epätarkkuuksista huolimatta se johdatti meidät varsin mallikkaasti Plitvicen kansallispuistoon. Kirjauduimme hotelli Bellevueen, joka sijaitsee puiston sisällä. Parvekkeelta kuulee vesiputouksen äänen.

Ilta pimeni nopeasti ja ehdimme illalliselle vasta kymmenen aikoihin. Olimme ainoat asiakkaat suuressa salissa, mutta palvelu oli erittäin ystävällistä.

14.06.2007 15:56 GMT+2 (47.433,19.261)

Weather UndergroundOdottelua*

Zagrebin kone oli myöhässä 2 tuntia. Ehti ostaa Lonely Planetin ja selata sen läpi.

14.06.2007 12:45 GMT+2 (47.433,19.261)

Weather UndergroundBudapest*

Lento Helsingistä Budapestiin taittui joutuisasti kirjaa lukien. Kentällä oli aikaa odotella reilut 4 tuntia. Onneksi löytyi vikkelä langaton verkko ja Palmissa oli vähän virtaa jäljellä.

Luin kirjan loppuun ja opettelin käyttämään luottokortti- ja kolikkopuhelinta. Sain Katjan hetkeksi aikaa langan päähän.

14.06.2007 11:02 GMT+3 (60.218,24.772)

Weather UndergroundLiian kiire odottamaan*

Muistin koneen lähtöajan 40 minuuttia väärin, ja yht'äkkiä tuli kiire lähteä kentälle. Kiireessä jäi puhelin ottamatta mukaan. Vaikka huomasin puhelimen puuttumisen melkein heti, en uskaltanut kääntyä takaisin hakemaan sitä. Olin kuitenkin kentällä tunnin ennen koneen lähtöä ja ehdin hyvin jonotella check-inissä sekä turva- ja passintarkastuksessa. Final callilla boardingiin, minkä jälkeen taas 10 minuuttia odottelua bussissa.

Ei kai sitä puhelinta lomalla tarvitse, mutta blogaaminen voi kärsiä välineiden puutteesta.

13.06.2007 20:29 GMT+3 (60.218,24.772)

Weather UndergroundLomatunnelmia*

Samuelilla oli tänään viimeinen työpäivä ennen lyhyttä kesälomaa. Huomenaamulla pitäisi lentää Budapestin kautta Zagrebiin. Lentokentältä pitäisi löytää Katja, joka lensi Kroatiaan jo sunnuntaina. Katja on jo kierrellyt paikkoja kaverinsa kanssa.

Tarkoituksena olisi vuokrata auto pariksi päiväksi ja jatkaa sitten muilla välineillä rannikkokaupunkeihin tutustumista. Jonkin verran ollaan etukäteen tutustuttu paikkoihin verkon kautta. Hotellikin on varattu ennakkoon pariksi ensimmäiseksi yöksi.

22.04.2007 17:49 GMT+3 (-3.0577,37.3545)

Weather UndergroundKilimanjaro*

Afrikan korkein piste, maailman 4. korkein huippu ja maailman korkeimman yksittäisen vuoren (ei siis kuulu mihinkään vuoristoon, vaan kohoaa kokonaisuudessaan suoraan Serengeriltä) laki saavutettiin torstaina 19.4.2007 klo 06:47, juuri auringonnousun jälkeen!

Kiipeäminen oli juuri sopivan rankka setti, jotta ei voi haukkua ihan helpoksi. Fyysisenä uhrauksena Mikael palellutti sormenpäänsä. Alas tullessa Lauri tarvitsi hieman tukea oppailta.

Koska Kilillä ei ole turistisesonki päällä, saimme olla koko retken melko omissa oloissamme. Huipulla oli lisäksemme samana päivänä ainoastaan yksi kanadalainen tyttö.

22.04.2007 17:33 GMT+3 (-1.3964,35.5860)

Weather UndergroundMasai Mara*

Safarilla Masai Maran kansallispuistossa näimme Big Fiven neljä edustajaa: elefantin, puhvelin, leopardin ja leijonan. Sarvikuono jäi nähtäväksi seuraavalla kerralla, kuten myös seeprojen ja wildebeest-eläinten (mitä lienevätkään suomeksi) vuotuinen massamuutto.

Toki näimme lukuisia muita eläimiä, kuten antilooppeja, gaselleja, kirahveja, gepardin pentuineen, apinoita, virtahepoja ja krokotiileja. Ja kaikki uskomattoman läheltä! Masai-poikien leijonanmetsästysjutuilta menee pohja, kun itsekin huutelimme leijonille kahden metrin päästä (toki autosta) ja ne vain juuri ja juuri jaksoivat kääntää kylkeä.

Joka tapauksessa todella hieno kokemus!

22.04.2007 17:21 GMT+3 (-0.8333,35.3)

Weather UndergroundPääsiäinen*

Tulevat hieman postuumisti nämä kommentit. Afrikasta ei tosiaan wanhalla puhelimella mailia lähetetä. 3G-luurilla olisi kyllä ilmeisesti onnistunut Kilimanjaron huipultakin...

Pääsiäisen vietimme Kenian maaseudulla Kipsimbolin ja Abossin kylissä. Siellä eivät ainakaan lapset olleet liiemmälti msunguja (valkoihoisia) nähneet. Olivat alussa pelokkaan arkoja, mutta yhden rohkaistua mielensä kaikki yleensä halusivat koskettaa vaaleaa ihoa moneen kertaan. Osaamme jo tervehtiä ki-swahilin (jambo) lisäksi myös paikallisen heimon kielellä (chamge - missing). Ja paikallinen heimo on muuten juuri se, josta kaikki kuuluisimmat kenialaiset kestävyysjuoksijat tulevat.

05.04.2007 16:29 GMT+1 (52.3060,4.7520)

Weather UndergroundAmsterdamissa*

Niin, sarvikuonojen maahan tosiaan ollaan menossa, tarkemmin Keniaan ja Tansaniaan. Äiti ja Denise kirkon hommiin, Lauri yo-valmistujaismatkalle ja Mikael seuraksi. Mikaelilla ja Laurilla on suunnitelmissa myös Kilimanjaron valloitus.

Schipholilta ostettiin vielä suojalaukkua ja lisämuistia kameroille. Ja opetellaan äidin joululahjakameran käyttöä.

02.04.2007 11:16 GMT+3 (61.5121,23.7767)

Weather UndergroundValmisteluja*

Elimistöön on pumpattu rokotteet keltakuumetta ja aivokalvontulehdusta vastaan ja malariaa ehkäisevää Lariamia popsitaan. Lavantautilääkityskin tuli hankittua, mutta sitä ei ehtinyt napsia, olisi pitänyt ottaa hyvissä ajoin ennen Lariam-kuurin aloittamista. No, kaapista löytyy, ehkä seuraavaa kertaa varten? Lääkäri soittaa vielä tänään takaisinpäin vuoristotaudin ehkäisylääkityksestä.

Varusteista puuttuu vielä ainakin aurinkolasit. Saattaapi puuttua vaikka mitä muutakin, yhtään ei ole tullut varusteisiin vielä koskettua. Esimerkiksi mukavat kävelykengät mietityttävät, löytyyköhän sellaiset tuonne Afrikan oloihin?

Äiti ja Lauri laskeskelevat parhaillaan tarvittavaa valuutan määrää.

--
Mikael